Viime syksynä aloitettu bailatino vaihtui nyt keväällä dancebic:iin, kun bailatino ohjaajamme jäi äitiyslomalle. Nyt siis testataan taitoja dancebic:ssä ja kolme kertaa on nyt takanapäin. Lattaritansseissa kuitenkin edelleen pysytään tällä uudella tanssikurssillakin. Jotenkin sitä sai niin suuren kipinän näihin lattairi rytmeihin. Ja ne ovatkin vieneet minut jo ihan täysin mukanaan. On mukavan rentouttavaa näin arkiruutinien keskellä keskittyä vain lanteiden liikkeisiin lattari musiikin soidessa taustalla. 

Kolme harjoituskertaa on siis takana ja pari ensimmäistä kertaa lantiota liikuteltiin samba, jiven, salsan ja chachan tahtiin. Tänään harjoituksia jatkettiin salsalla, jivellä ja chachalla. Ja minullekin ihan uutena tanssina tutustuttiin jo hieman pasodobleen. Bailatinoon verrattuna tästä dancebic:stä erilaisemman tekee se, että lattareita treenataan aerobicmaisempaan tyyliin. Tunnin jälkeen jotain tuntee todella tehneensäkin ja hyvän olon sekä onnistumisen tunne valtaa mielen.