Sunnuntaina pääsi taas bailatino harrastuksen pariin. Viikonloppua yksin rentouttavasti viettäessäni ja musiikkia kuunnellessani jalat alkoivat jo väkisinkin liikkumaan musiikin tahtiin. Ilmeisesti bailatinoa jo odottelivat.

Bailatinossa jatkettiin uusia askelharjoituksia samban ja chachaan tahdeissa. Ja jälleen kerran oli ilo huomata oppivansa uutta. Ehkä omaan kuitenkin tanssi kyvyn, jota en itsessäni uskonut olevan. Askeleet kun näyttävät muistuvan mieleen tanssin edetessä ja musiikki ihan  vie mennessään.