Perjantaina käväisin pikaisesti H&M:ssä tarkoituksenani ostaa harmaa poolopaitis. Olin jo aiemmin tuon poolon meinannut ostaa, mutta jäin silloin sen tarpeellisuutta vielä miettimään. Viime viikolla sitten huomasin, että se sopisi yhdistettäväksi muutamien paitojeni ja mekkojeni kanssa. Joten perjantaina tuli pakottava tarve hakea tuo paita ennenkuin on liian myöhäistä.

Kierroksen piti olla mahdollisimman nopea, sillä illalla oli kyläreissu edessä. Mutta kun tällainen himoshoppaaja vaatekauppaan pääsee on melkein joka hylly kierrettävä. Kierroksesta tulikin aivan henkeä salpaava, sillä silmäni osuivat turkoosiin tunika-malliseen paitaan ja olin myyty. Jotenkin tuo paidan väri sai minut täysin lumoihinsa. Taisi olla lempivärinäni ilo silmälle.

Tällaisia löytöni olivat.

Kauan harkittu poolopaitis.
  
Jos satutte näkemään kuvassa kädessäni punaisia jälkiä, ette näe väärin. Ne ovat leipoessa aikaan saatuja palovammoja, kun uuni hyppi silmille tai tässä tapauksessa käsille. (Tulikin otettua tällainen poseerausasento, jossa nuo haavat näkyvät)

Lumoavan turkoosi tunika.

Lauantaina poikkesin vielä Seinäjoella, kun sain Timanttisilta ilmoituksen tilaamani ketjun saapumisesta. Tilauksen tein jo ennen joulua, mutta ajankohdan huomioiden tilaus viivästyi. Nyt kun vihdoin kuulin sen saavani täytyi se hakea samantien. Kaupungille kierrellessä en voinut vastustaa vaateliikkeiden kutsua. Suuria löytöjä en kuitenkaan tehnyt, mutta tämä hopea kaulakoru tarttui matkaani. Hopeasta korusta kuin olen haaveillut, nyt löysin edes osittain sen haaveideni tyylisen korun.

Hopea kaulakoru Aukiasta.
 

Tällaisissa tunnelmissa loppuviikko siis vierähti. Saa nähdä mitä ensi viikonloppuna on ohjelmassa, kun tiedossa on torstaina ja perjantaina vapaapäivä. Ja vielä ystävänpäivä tulossa!