No niin vihdoinkin pääsen taas bloggailun pariin ja saan postattua tämän kakun, jota meillä nautittiin isänpäivänä. Olin jo pidempään halunnut kokeilla tätä Leivontaherkut -korteista löytämääni kakun ohjetta. Nyt isänpäivänä siihen koitui sitten mahdollisuus, kun tarvittavat aineet tuli hankittua varta vasten.

Hunajainen kanelikreemikakku

2053611.jpg

Pohja:
3 dl maitoa
3 ½ dl sokeria
100g voita
1 dl hunajaa
n. 5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
2 kananmunaa

Kanelikreemi:
400g maustamatonta tuorejuustoa
150g huoneenlämpöistä voita
1 rkl vaniljasokeria
2 tl kanelia
6 dl tomusokeria

Pinnalle:
1 tl kanelia (MarianneCrush rouhetta)

Säädä uuni 175 asteeseen. Kaada maito ja sokeri kattilaan. Kiehauta seos. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon voi ja hunaja. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja kaneli keskenään. Kaada maitoseos kuivien ainesten joukkoon ja sekoita huolellisesti. Vatkaa munat seokseen yksitellen. Voitele ja jauhota irtopohjavuoka (halkaisija noin 22 cm). Kaada taikina vuokaan. Paista pohjaa uunin keskiosassa noin 45 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Kanelikreemi: Sekoita tuorejuusto, voi, vaniljasokeri, kaneli ja tomusokeri. (Kreemi pehmenee nopeasti huoneenlämmössä vatkaamisen takia. Laita kreemi hetkeksi jääkaappiin, ennen kuin levität sen kakun päälle). Halkaise kakkupohja kahtia ja levitä 1/3 kanelikreemistä osien väliin. Levitä loppu kreemi kakun päälle ja reunoille. Siivilöi päälle hieman kanelia (tai esim. MarianneCrush -rouhetta) ennen tarjoilua.

2053639.jpg

Kakku maistui hyvälle ja oli erilainen makuelämys perinteisiin täytekakkuihin verrattuina. Erityisesti pidin tuosta kanelikreemistä, joka oli minulle uusi tuttavuus. Pehmeän täyteläistä ja suussa sulavaa kreemiä, yhdistettynä hunajalla ja kanelilla maustettuun pohjaan, jotka toivat mukavan vivahteen kakun makuun nam.