Töissä puhuimme aamusella erilaisista sattumuksista ja tapahtumista. Siitä miten ei voi koskaan ennalta arvata mitä tulee tapahtumaan. Oli kyseessä sitten vakava tai ei niin vakava tapahtuma. Ja millaisen järkytyksen tai kivut yms. erilaiset tapahtumat voivat tuoda tullessaan.

No näistä puheen ollen ja näihin viitaten tulin sitten töideni jälkeen kotiin sade kelin päätyttyä. Rauhallisin mielin astelin ovea ja rappusia kohti ja siinä paha missä mainitaan, kupsahdin  sitten portaissa takamukselleni ja selälleni. Nyt on paikat kipeäni erityisesti takamukseni, jonka löin rappuralliin. Siinä tilanteessa otti niin päähän, tätä kun en voinut aavistaa. Juuri kun tähän viittaavista asioista oli puhetta niin tietenkin näin käy. Ensimmäistä kertaa rappusillani kaaduin ja vielä tällaiseen aikaan. Olisin ymmärtänyt ja uskonut tämän paremmin jos nyt olisi talvisää. Kupsahdus ei näköjään aikaa katso. Sitä lennetään kun lennetään eikä sitä voi estää.