Tänään ystäväni tuli vierailulle ja tapani mukaan jotain tarjottavaa oli keksittävä. Edellisenä iltana tutkin nopeasti Leivontaherkkujen ohjeita, koska punaherukkapensaamme pursuavat marjojaan päädyin punaherukkapiirakkaan.

Ilmava punaherukkapiirakka
1249502036_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pohja
n. 3 dl vehnäjauhoja
150g voita tai margariinia
2 rkl sokeria
1 munankeltuainen

 

Täyte
1 litra (n 500g) punaherukoita
3 munanvalkuaista
1½ dl sokeria
2 rkl vaniljasokeria

Koristeluun
tomusokeria
sitruunamelissaa

Säädä uuni 225 asteeseen. Nypi jauhot, rasva ja sokeri käsin tai yleiskoneella. Lisää keltuainen ja sekoita seos nopeasti taikinaksi. Voitele ja jauhota piirakkavuoka (halkaisija n. 25cm). Painele tai kauli taikina vuokaan ja tue reuna alumiinifoliokaistaleella, jotta taikina ei valu vuoan pohjalle paistamisen aikana. Paista pohjaa uunin keskiosassa noin 10 minuuttia.

Huuhtele, kuivaa ja perkaa punaherukat. Irrottele marjat tertuista haarukalla. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vaniljasokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Kääntele marjat vaahtoon varovasti. Täytä piirakkapohja marenkivaahdolla.

Paista piirakkaa uunin keskiosassa noin 15 minuuttia tai kunnes marengin pinta on kovettunut mutta sisus on yhä pehmeä. Anna piirakan jäähtyä hieman ja siivilöi sen päälle tomusokeria. Koristele sitruunamelissalla.

Itse pidin erityisesti piirakan pohjan makeudesta ja mureudesta, jonka kirpeän ja makean täytteen yhdistelmä kruunasi. Hieman jäin kuitenkin pohtimaan, että taisin ottaa marengin vähän liian aikaisin pois uunista. Olisi nimittäin ehkä kaivannut vielä aikaa rapeamman tuloksen saavuttamiseksi.