Vihdoinkin pääsin taas bailatinoon argentiinalaisen tangon tunnelmissa pyörimään. Ei voi viikonloppua paremmin lopettaa kuin lattari tansseja harjoitellen. Siinä kaikki murheet unohtuu ja keskittyy vain omaan suoritukseensa. Tunnin jälkeen on niin hyvä olo kuin olisi purkanut mieltään ja aloittaisi puhtaalta pöydältä. Ja sehän sopii näin viikon päätteeksi ja uuden viikon aloittamiseen. Argentiinalaisen tangon jälkeen opeteltiin vielä uusia kuvioita Son tanssin tahdeissa. Jonka tahtiin oli kyllä vaikea päästä. Mutta kun sitten vihdoin pääsi vauhtiin ja kiinni rytmiin, niin tietenkin tunti oli jo lopussa. Kaikella hyvällä kun on tapana loppua aikanaan. Onneksi kuitenkin viikon kuluttua on taas lisää tiedossa.