Viikonlopun vietin Tampereella siskoni luona, kun sain sopivasti lauantainkin töistä vapaaksi. Jonka korvaan sitten tulevana sunnuntaina. 

Tuliaisiksi leivoin siskoni luo piirakan. Lohdutukseksi myös siitä, kun siskoni poika oli pettynyt, kun en häntä ollut kutsunut nimipäivilleni. Täytyihän sitä jotenkin tuo pettymys ainakin yrittää korvata. Piirakan ohje löytyy Pirkan  sivuilta.

Mamman marjapiirakka

1770054.jpg

Piirakka maistui mielestäni erikoisen oikein hyvältä. Jonka ehkä pohjaan laitetut grahamjauhotkin saivat aikaan, maukkaan täytteen lisäksi. Piirakka on muuten tehty ohjeen mukaan paitsi, että ohjeessa mainitut marjat (mustikat ja vadelmat) korvasin mansikoilla ja raparpereilla, joita kuvasta ei kyllä ehkä huomaa. Nuo raparperit, kun jäivät mansikoiden alle piiloon.

Tätä piirakkaa maistelimme lauantaina päiväkahvilla pikaisesti ennenkuin lähdimme siskoni ja äitini kanssa elokuviin Sinkkuelämää -leffaa katsomaan. Leffa oli aivan uskomattoman hyvä ja koskettavakin. Siis todellakin näkemisen arvoinen! 

Lisäksi vein siskolleni vielä muutaman kassillisen kaappieni siivouksessa hylkäämiäni vaatteita. Vastalahjaksi sain häneltä pellavaisen hameen, jonka hän vastaavasti oli hylännyt. Tuo hame tuntuu ja näyttää muuten aivan ihanalta päällä. Siitä minulla ei nyt ole valitettavasti kuvaa, mutta voin sen tänne myös esille laittaa. Kunhan nyt pääsen kuvaushommiin käsiksi.