Vietin viikonlopun jälleen kerran Tampereella, eihän edellisestä käynnistä ollutkaan kuin viikko. Matka tuli tarpeeseen, sillä sain ajatukseni pois ikävistä asioista, kun pääsin irtautumaan koti ympäristöstä. No kuten tavallista kävin taas siskoni kanssa shoppailemassa. Tällä kertaa shoppailu reissumme suuntasi Lempäälän Ideaparkiin. Siellä sitä muutama tunti vierähti, eikä lainkaan turhaan. Ostin itselleni H&M:stä harmaan tunikan ja VeroModasta pirteän keltaisen topin. Nyt on sitten uutta työpaikkaa ajatellen, mitä laittaa päälle. Tai ainakin siksi aikaa, kunnes paniikki vaatteista ja vaatekaapin "ammottavasta tyhjyydestä" iskee päälle. 

Tunika

1888896.jpg

Toppi

1888904.jpg

Harmaan tunikan kanssa ajattelin yhdistää mustat housut ja somisteeksi musta vyö. Keltaisen topin kanssa taasen suunnittelin mustaa lyhyttä boleroa/neuletakkia sekä farkut tai mustat housut yms. ja tietenkin asusteeksi jo aikaisemmin postaamani retrohenkinen keltainen laukku. Ja asukokonaisuudet ovat valmiit.

Tällä shoppailu reissullamme näimme eräällä naisella kaulassaan silkkihuivin ja siskoni sanoi sellaisen sopivan minullekin. Seuraavalla shoppailu kerrallani vuorossa olisi siis tuollaisen huivin etsintä. Näinhän niitä parhaita asuste ideoita saa, kun pitää silmät auki ja katselee hieman ympärilleen.

Tänään kävimme vaateliikkeiden vastapainoksi kiertelemässä vielä kirpputoreja. Näistä emme mitään löytäneet muuta kuin koimme shokin viimeisimpien kirppiksien huonosta ilmastosta ja huimista hinnoista. Loppu päivä menikin sitten tuosta shokista toipuessa.