Perjantaina sain postista paketin, joka odotti minua kotona, kun puolen yön aikaan saavuin kotiin. Vietin nimittäin illan Seinäjoen kaupunginteatterissa Titanic-musikaalia katsomassa. Tämä musikaali oli uuden työpaikkani virkistystoiminnan järjestämä reissu, johon yllätyksekseni pääsin heti viikon työssäolon jälkeen osallistumaan. Musikaali oli kaunis ja herkkä esitys ja herkissä tunnelmissa saavuin kotiinkin.

No kuten jo mainitsin kotona minua odotti tuo paketti, jonka olin H&M:stä saanut ja jota olinkin jo odottanut. Paketti sisälsi tällä kertaa tämän yöpuvun, joka tulee tarpeeseen, sillä edellisistä "mekko mallisista" yöpuvuistani olen joutunut jo luopumaan liian suuren koon vuoksi.

1925156.jpg  

Tässä vielä yksityiskohtaisempi kuva yöpuvun yläosasta.

1925194.jpg

Nyt sain siis tämän odotetun yöpuvun. Mutta ei tässä vielä kaikki. H&M:stä pitäisi saapua vielä ainakin tällä hetkellä yksi paketti, jonka sisällöstä kuulette sitten myöhemmin kunhan tuo paketti saapuu. Tiheään tahtiin noita paketteja nyt on kyllä saapunut ja saa nähdä milloin taas intoudun vierailemaan H&M:n nettisivuille shoppailemaan. Joten viimeinen paketti tuo seuraava ei varmasti tule olemaan. On vain ajan kysymys milloin laitan uuden tilauksen, ehkä pitäisi nyt kuitenkin jo vähän hillitä itseään. Se vain on niin vaikeaa pitää näppinsä erossa kauniista vaatteista ja asusteista ja kengistä, kun ne vain jotenkin vetävät puoleensa!