Tänään laitettiin lantio liikkeelle, kun aloitin uuden harrastuksen bailatinon. Oli aika ryhtyä sanoista tekoihin ja lähteä mukaan lattari rytmeihin. Niin kauan olen miettinyt tanssi harrastuksen aloittamista ja nyt päätin että se on nyt tai koskaan. Kursseja netistä etsiessäni päädyin monipuoliseen ja nopeatempoiseen bailatinoon, jossa saa kehon liikkeelle. Ensimmäinen kerta on siis takana päin ja seuraavaa jo odotellaan. Harjoiteltua tuli jo merenqueta ja chachaa. Mukavaa oli vaikka rytmiin pääseminen ei täysin vielä ensikertalaiselta onnistunut. Opettelemassahan sitä kuitenkin ollaan ja tekemällä oppii. Pääasia, että nauttii siitä mitä tekee ja uskon että tästä tulen nauttimaan joka kerta enemmän. Laitan Bailatinosta oman kategorian blogiini ja kertoilen jatkossakin kurssini edistymisestä siinä osiossa. 

Bailabaila!!!